Hetki lunta

Voi mikä riemu pienellä ihmisellä voi lumesta olla! Ja mikä onni itselle kun ulkona näki edes jotain illalla. Monien kaupungissa asuttujen voisien jälkeen vaikeinta maalla asumisessa on ollut tottua pimeyteen. Meillä ei ole yhtäkään pihavaloa (työn alla tämäkin...), joten illalla ei todellakaan näe mitään. Toisaalta pimeys on niin totaalista, että siinä on jopa jotain hämmentävän lohdullista, ainakin aina välillä. Suurimman osan ajasta se on kuitenkin vain pimeyttä. Onneksi olimme kotona juuri kun sattui kaunis luminen päivä. Rakastan talvipäivien valoa, pehmeitä harmaita sävyjä, ihanaa. Sain muutaman kuvan napattua, vaikka nukutin samalla vauvaa vaunuissa ja työnsin pojan traktorille vauhtia. Kotiäitinä on oppinut hallitsemaan monia asioita samanaikaisesti :)

Tontin rajalla nököttävä karhuparka saa aina lunta silmilleen