Talven juhlaa

Vietimme ensimmäistä kertaa huvilalla joulua. Aaton lumisade tuli kuin tilauksesta ja kruunasi joulutunnelman. Ihanan valoisaa ja kaunista. Näkymä parvekkeelta on satumainen, ihan kuin toinen maailma. Tykkäämme perinteistä ja joulua vietettiin aika perinteisellä kaavalla. Mitään ei tosin tehty väkipakolla. Siivous jäi vähän vaiheeseen ja nyt kaapit on entistä sotkuisemmat kun työnsin kaiken ylimääräisen näkyviltä pois. Kukaan ei muistanut ostaa manteleita, joten riisipuuroon piilotettiin pikkuinen pähkinä. Osa koristeista jäi laatikkoon kun joulu yllätti taas. Tärkeintä kuitenkin oli, että lapsella säilyi ihana joulunodotustunnelma aattoon asti. Itsellä se löytyi viimeistään kanelintuoksusta riisipuuron päällä. Miksi turhaan kiirehtiä kun kaikki on valmista omalla tavallaan.

Joulupäivän ihana valkeus

Joulua odotettiin meillä kahden kuvakalenterin voimin. Poika sai itse valita toisen kalentereista ja voin todeta, että olisin itse valinnut saman :) Ajattelin säästää kalenterin ja askarrella siitä pakettikortteja ensi vuonna. Silloinhan aloitan valmistelut tosi hyvissä ajoin...

Musiikkia, kynttilöitä, vanhoja esineitä, kutkuttavaa odotusta, joulutunnelmaa. Tuntuu, että vanhoihin koristeisiin tallentuu muistoja jokaiselta vuodelta.

Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja.

Hetki lunta

Voi mikä riemu pienellä ihmisellä voi lumesta olla! Ja mikä onni itselle kun ulkona näki edes jotain illalla. Monien kaupungissa asuttujen voisien jälkeen vaikeinta maalla asumisessa on ollut tottua pimeyteen. Meillä ei ole yhtäkään pihavaloa (työn alla tämäkin...), joten illalla ei todellakaan näe mitään. Toisaalta pimeys on niin totaalista, että siinä on jopa jotain hämmentävän lohdullista, ainakin aina välillä. Suurimman osan ajasta se on kuitenkin vain pimeyttä. Onneksi olimme kotona juuri kun sattui kaunis luminen päivä. Rakastan talvipäivien valoa, pehmeitä harmaita sävyjä, ihanaa. Sain muutaman kuvan napattua, vaikka nukutin samalla vauvaa vaunuissa ja työnsin pojan traktorille vauhtia. Kotiäitinä on oppinut hallitsemaan monia asioita samanaikaisesti :)

Tontin rajalla nököttävä karhuparka saa aina lunta silmilleen

Lasten kanssa siellä ja täällä

Elämä tuntuu nykyään pyörivän lähinnä lasten jutuissa, omien ja toisten. Menneenä kesänä järjestettiin toista kertaa Lasten päivä Lasikylässä ja suosio oli vielä ensimmäistä kertaakin huikeampaa. Sain olla mukana molempien päivien suunnittelussa ja toteutuksessa. On hienoa, että täältä pienestä kylästä löytyy puuhakkaita ihmisiä, jotka uhraavat runsaasti omia voimavarojaan tälläisten tapahtumien järjestämiseen. Tuntuu jännältä seurata lehtikirjoittelua Lasikylän tulevaisuudesta, uhkakuvilla pelottelua on niin paljon. Itse haluaisin etsiä mielummin pieniä toivonkipinöitä. Naurattaa ajatella miten istuin Tanskassa vuokra-asuntomme olohuoneessa ja googletin, että missä ihmeessä on Nuutajärvi. Unelmien talo kun oli löytynyt ja muuttopäätöskin melkein tehty jo siinä vaiheessa. Katsoin nettisivujen (nythän nekin on hienosti uudistettu) kuvia ja ajattelin miten jossain voi olla noin kaunis kylänraitti. Yhä ihailen samaa raittia lenkillä ja puistoreissuilla, vaikka rakennukset eivät ihan niin silotelluilta näytäkään. Moni on ihmetyllyt miten päädyimme tänne. Se on jotain mitä ei voi oikein selittää, siinä vain kävi niin ja hyvin kävikin. Pienessä kylässä on paljon voimaa, josta osoituksena lastenpäivän laajentuminen kahdeksi toimintapäiväksi Designmuseolle. Samaisessa museossa on esillä hieno näyttely viime kesän töistä. Ensimmäinen toimintapäivä on jo ensi sunnuntaina. Tarvinnee mennä niin hyvissä ajoin paikalle, että ehdin upottaa omatkin sormet saveen ennen lasten saapumista :)

Aina on hyviä syitä juhlia

Ja viime viikonloppuna niitä loistavia syitä oli kaksi. Juhlimme samalla kertaa suloisen pienen tyttäremme nimeä ja keväällä saamaani keramiikka-artesaanin titteliä. Aurinko paistoi ja saimme talon täyteen rakkaita ihmisiä, ihana päivä. Toivoimme lahjaksi tavaran sijaan puutarhaan sisältöä. Viikon ajan lapio on viuhunut tiuhaan kun olen istuttanut hedelmäpuita, marjapensaita ja rakentanut kukkapenkkiä. Onni on oma puutarha. Vielä kun saan kaiken kasvamaan niin, että satoa pääsee jokusen vuoden päästä korjaamaan :) Myös suihkulähdekolehti karttui. Ehkäpä jo ensi kesänä huvilan takapihalla solisee betoninen suihkulähde.

Pikkusiskoni huolehti taas ansiokkaasti tarjoiluista. Kakut olivat superhyviä ja niitä oli todellakin riittävästi. Kahden hamsterin talon, nykyisen lapsiperhekodin, siivoaminen on suoraan sanottuna vähemmän virkistävää, mutta juhlakoristelua rakastan. Olen ihan hurahtanut pompom-paperikukkiin. Ilmapalloja piti tietysti myös puhaltaa. Poikamme mukaan ei voi olla juhlia ilman ilmapalloja.

Ikkunoiden pesukaan ei välttämättä olisi haitaksi, heh... Etsin pitkään pikkuihmisille sopivaa piirustuspöytää ja juuri ennen juhlia löysin Kidsetin pupupöydän. Ensin ajattelin siinä olevan liikaa kaikkea, värejä ja pupuja, mutta se onkin omalla paikallaan täydellinen.

Ostin keraamisen mekon tyttärellemme käsityöpuodista Kokkolasta. Hän taisi silloin olla vain muutaman viikon vanha. Mekko oli mielestäni ihanan tyttömäinen ja herkkä. Paljon onnea elämän tuuliin rakas Viena Vanamo!

Luopumisia ja uusia tuulia

Yli puoli vuotta on kierähtänyt jonnekin edellisestä tekstistä. Mihin se meni, mitä tapahtui? Toisaalta ei paljon mitään, ihanaa tavallista arkea ja toisaalta vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon kaikkea :) Luovuin alkuvuodesta keramiikkapajan puolikkaastani. Tilassa ei voinut työskennellä kylmimpinä aikoina ja sähkölaskut kohosivat taivaisiin. Myös vatsassani kasvanut uusi pieni ihminen helpotti päätöksentekoa siirtyä työskentelemään kotipajalle. Hurja muodonmuutos maapohjaisesta kellarista mukavaksi työtilaksi on alkanut. Valmistumisesta ei tosin ole tietoja. Niin kuin ei näiden meidän muidenkaan remonttiräjäytysten kanssa. Keittiössä kokkaillaan edelleen sujuvasti työmaalampun valossa retkikeittimellä, vaikka joitain edistysaskeleitakin on otettu. Maalasin juuri ennen lapsiveden menoa keittiön valtavaa uutta astiakaappia. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin :) Vauva kainalossa viimeistelin keramiikka-artesaaniopintoni ja valmistuin samaan aikaan luokkakavereiden kanssa. Aikamoinen puristus, mutta kyllä kannatti. Jatko-opinnot muotoilun puolella saavat nyt hieman odottaa äitiysloman ajan. Opinnäytetyönäni perehdyin kiehtovaan suomalaiseen mytologiaan ja tein valtavasti pintakoristelukokeiluja. Lisäksi kehittelin kattaussarjaa osista koostuvasta kaitaliinasta ja pannunalusista.

Kuvassa lemmikkikuviot. Kyseiseen kukkaan liittyy traaginen rakkaustarina.

Entisaikojen pyhä paikka: metsälampi.

Pintakuviointikokeiluja: kuvansiirrot

Osallistuin keväällä suomalaista mytologiaa maalaten -kurssille. 

Toivottavasti työtila valmistuisi ihmeen voimalla nopeasti. Katselen aina iltaisin keramiikkavälineitäni ja mietin mitä kaikkea sitä voisikaan taas näpertää...